Sain eilen osallistua mielenkiintoisen keskusteluun fb-kaverini seinällä. Keskustelussa käsiteltiin monia asioita, jotka jäivät mieltäni kaihertamaan. Tässäpä sitä tajunnanvirtaa tulee mm. maaseudusta ja palveluista. Kiitos keskustelukumppaneille inspiraatiosta! (Koska asia saattaa olla paikoin tylsää, pistin väliin vähän kuvia. :) )

Minua yllätti mielipiteet maaseudulla asumisen tukemisesta tai lähinnä siitä, että sitä ei pitäisi tehdä, vaan ihmisten tulisikin keskittää asumisensa isoihin keskuksiin. (En tiedä miksi se yllätti, koska paljonhan asiasta on puhuttu, ja sinne suuntaan ollaan kovasti menossa.) Itse puolustan vahvasti ihmisten oikeutta valita itse asuinpaikkansa, mutta tietenkin siinäkin pitää sitä maalaisjärkeä käyttää. Jos päätät asua syrjemmällä, ei voi vaatia ihan kaikkia palveluja lähelle, vaan niiden perässä joutuu liikkumaan ja niistä on jotain maksettava. Pienimmissä kunnissa saattaa olla se yksi kauppa, yksi bensa-asema ja pankkiautomaatti ja ehkä jopa pankki ja apteekki. Lääkäri saattaa käydä kerran pari viikossa, tiestö on huonossa kunnossa, kouluja on yksi, poliisi ja ambulanssit ovat kaukana, vanhuksia siiretään naapurikuntiin hoidettavaksi jne. Maaseudulta on jo karsittu todella paljon, onko todella tarkoitus, että viimeinen sammuttaa valot? Helppo on vaatia leikkauksia ja palvelujen karsimista, jos se ei kosketa itseä, mutta mistä sinä olisit valmis säästämään?

Kaikki eivät vaan halua asua kaupungeissa, kuten kaikki evät halua asua maallakaan. Miksi minä haluan asua maaseudulla? Ja tässä tapauksessa vielä todella syrjässä kaikesta. Valitsemamme työ on täällä ja sitä ei voi siirtää. Työ josta pidämme kovasti ja jota haluaisimme jatkaa. Sukutilan pyörittäminen tuo taas mukanaan omanlaisensa velvoitteet, joita on vaikea ulkopuolisen ymmärtää. Rauhallinen ympäristö, luonnon läheisyys ovat todella tärkeitä ”työsuhde-etuja” ja vaikka tämä elämäntapa todella sitovaa, väliin raskasta ja vaikeaa onkin, niin silti on vapaus olla ja tehdä asioita omaan tyyliin ja tahtiin. Joskus elämässä pitää tehdä niitä epämukavampiakin asioita, mutta minusta asuinpaikan valinnan ei tulisi olla sellainen asia. (Toki valinnan tuomat realiteetit on otettava huomioon.)

Itse pidän maaseutua lapsille hyvänä paikkana kasvaa. (Kaupunki voi toki olla sitä myös). Monia kokemuksia ei muualla voi saada. Tässä elvytetty pullo-karitsamme Kaija-Koo, joka ihan näinä päivinä karitsoi itse ensimmäistä kertaa.

Ihmisen pitää syödä. Se on tosi-asia ja tällöin ruokaa pitää tuottaa jotenkin. Ruuantuotantoa ei voi kaupunkiin siirtää ja se tarvitsee ympärilleen myös monelaista muuta toimintaa. Maatilat käyttävät paljon paikallisten yritysten palveluja ja työllistävät välillisesti ison joukon ihmisä maaseudulla (ja kaupungeissa myös). Tuotetaanko ruokaa halvalla, kalliilla, Suomessa, ulkomailla ja minkälaisin rajoituksin ja säädöksin? Tällä hetkellä Suomessa mennään kovasti isompia tilakokoja kohti. Pienimmät perhetilat häviävät kannattamattomina tai sitten tuotannon lisäksi on keksittävä jotain muutakin yritystoimintaa tai käytävä muualla töissä. Onko sitten järkevää pyörittää toimintaa joka ei kannata ja mitä pitää pönkittää muilla tulonlähteillä? Vai olisiko vain yksinkertaisempaa luopua siitä tuotannosta ja keskittyä muihin töihin, joissa kenties saisi nauttia myös vapaa-ajasta ja lomista. Tämä varmasti on monen pientilallisen mielessä näinä aikoina.

Ruuantuotanto Suomessa on kallista ilmastollisten tekijöiden ja tiukan sääntelyn sekä kulujen hallitsemattoman kasvun takia (sähkö, lannoitteet, rehut, polttoaineet, työntekijäkulut). Toisaalta Suomessa tuotetaan puhdasta ja todella laadukasta ruokaa, jonka ei pidäkään kilpailla halpamaiden tai tehotuotettujen tuotteiden kanssa. Puheissa ja mielipiteissä kotimaista ja lähiruokaa arvostetaan ja sen tuottamiselle asetetaan jos jonkinlaisia vaatimuksia. Käytäntö kuitenkin osoittaa, että raha on kuitenkin ratkaisevin tekijä ostopäätöksiä tehdessä. Jos kotimainen tuotanto ajetaan alas ja omavaraisuudesta ruuan suhteen luovutaan ei täällä varmasti heti nälkä tule. Ruokaa tuodaan kyllä ulkomailta, mutta kuinka pitkään ja minkälaista? Esim. antibioottien, erilaisten hormoonien ja kasvinsuojeluaineiden käyttö maailmalla on ihan eri luokkaa kuin Suomessa. Ympäristöasioita ei otetan huomioon ja eläinten olot ja kohtelu on kyseenalaista (Ei toki kaikissa muissa maissa, mutta yleensä halvalla ruualla on toisenlainen hintansa.) Maailmantilanne voi hetkessä muuttua ja ruuan matkan varrella tänne saattaa olla monta muutakin tarvitsijaa. Ensin tietysti jäävät tulematta ne parhaimmat ja laadukkaimmat raaka-aineet sillä tottahan ne käytetään siellä kotimaassa ensisijaisesti. Ja kun oikein hätä tulee, niin eipä siellä maailmalla ajatella, että pitäähän meidän ne suomalaisetkin jollain ruokkia. Ihan ollaan oman onnemme nojassa silloin. Isäntää lainatakseni, jos täältä lehmät pois laitetaan, niin ihan pienellä rahalla niitä ei takaisin navettaan tule. Maalla tietotaito ja mahdollisuudet ruuantuotantoon tietysti vielä ovat, joten hädän hetkellä nälkä ei täällä heti ala vatsassa kurnimaan.

Tässä yksi meidän "työhuoneista". Isäntä innostui pesemään karjakeittiön ja pitihän siitä heti kuva ottaa, niin puhdasta jälkeä tuli.

Säästämisen ja keskittämisen tie hirvittää eniten aloilla, joissa ollaan tekemisissä ihmisten kanssa: vanhusten- ja sairaiden hoito, lapset ja nuoret. Nämä ovat niitä lähipalveluja, joista toivoisin viimeisenä leikattavan. Miten ihmisarvo mitataan rahassa tai ihmisten hoitaminen tehdään mahdollisimman kustannustehokkaasti? Mikä on se hinta, mikä yhteiskunnan kannattaa lapsiin ja nuoriin ”sijoittaa”, että heistä kasvaa ”kunnon kansalaisia ja veronmaksajia”. Miten sellaista voi edes laskea? Minkälaisen vanhuuden minä itselleni haluaisin? Ja miten asiaan voisin vaikuttaa? Paljon tärkeitä kysymyksiä, mutta vähän vastauksia.

Mikä sitten saisi pienet kunnat ja maaseudun elävämmiksi? Tietysti työpaikat, joilla se väki saadaan täällä pysymään (ehkä jopa lisääntymään) ja sillä tavoin myös ne palvelut, kun niille on käyttäjiä. Pienten yritysten (joista näkisin maaseudun etenkin hyötyvän) perustaminen ja toimiminen on tehty todella hankalaksi. Joka alalla on sääntelyä, asetusta, direktiiviä, mitä pitää noudattaa pilkun tarkasti ja vaaditaan jos jonkinlaisia lupia ja ”varautumista maailmanloppuun”. Lisäksi on hurja määrä erilaisia maksuja, joihin on raha tienattava sillä yrityksellä ja toivottava, että palkkaakin vielä jäisi elämiseen. Ja jos satut pääsemään hyvään alkuun, niin hyppäys sen työntekijän palkkaamiseen on todella suuri ja kallis, mikä taas voi rajoittaa yrityksen kasvua, vaikka muuten mahdollisuuksia siihen olisi.

Hyvät tietoliikenneyhteydet ovat nykypäivänä myös edellytys maalla asumiseen ja työntekoon varsinkin kun niitä fyysisiä palveluja on karsittu, niin virtuaalisesti olisi edes mahdollisuus niitä saada. Vaikka mikä kartta ja tilasto näyttää mitä, niin tämä ei vaan joka paikassa toteudu. On kalliita hankkeita, joissa kerätään ihmisiltä rahat varausmaksuina ja sitten homma jää puolitiehen ja valmista ei tule. 3000-5000 euroa toimivasta liittymästä + kk-maksut ei ole millään muotoa kohtuullista. Miten voi olla mahdollista, että Suomessa takutaan tällaisten asioiden kanssa, kun kehitysmaidenkin yhteydet tuntuu kattavammilta.

"Meillä on käytössä tällä hetkellä satelliittiyhteys. Sen avulla pystyn hoitamaan monet tilan työasiat ja  pyörittämään avoinmaaseutu.fi sivustoa verkkokauppoineen."

Ihmisten oma-aloitteisuutta pitäisi tukea. Ainaisen kieltämisen sijaan yritettäisiin edetä positiivisuuden kautta. Mietittäisiin keinoja miten asiat olisi mahdollista toteuttaa. Kaikkein pahimpaan vaihtoehtoon ei voi (tai kannata) aina varautua. Se estää montaa hyvää juttua toteutumatta. Työntekemisen pitäisi aina olla kannattavampaa kuin joutenolo. Kovalla työllä & yrittämisellä pitää voida tienata rahaa, eikä siitä pitäisi rangaista.

Ja tietysti sitä elävyyttä tuovat myös ihmiset, yhteishenki, yhteinen tekeminen. Pitää olla valmis laittamaan itsensä likoon, eikä odottaa valmista. Me olemme yhteiskunta. Meidän tulee hoitaa asioita kuntoon, jotka koemme olevan pielessä, eikä odottaa jonkun muun niin tekevän. Sinä ja minä olemme se ”joku muu”! Jos haluaa lapsille/nuorille/itselle/vanhuksille jotain toimintaa, harrastusta tai tapahtumaa järjestää sen voi itse (yhdessä naapureiden/ystävien/kyläläisten kanssa).

On hyvä kyseenalaistaa olemassa olevia malleja. Vain sillä tavalla voidaan luoda jotain uutta. Yrittämättä jättämällä ja virheitä/epäonnistumisia pelkäämällä ei voi mitään saavuttaa. Uskon edelleen, että maaseutu todellakin on mahdollisuuksia ja elämää täynnä.

Yksi tapa vaikuttaa on käydä sunnuntaina äänestämässä. Itse hoidin homman jo ennakkoon.

"Katson maalaismaisemaa ja ymmärrän..."