Vaikka olemmekin maitotila, niin olemme myös myyneet naudanlihaa pienimuotoisesti lähinnä tuttaville, mutta sanan kiiriessä asiakaskunta on tasaisesti kasvanut. 

Aluksi otimme itselle takaisin tuottajapalautuksena teurastamolta lihaa, kun jouduimme laittamaan ylimääräisiä hiehoja pois. Huomasimme, että jauheliha voi olla hyvää ihan paljaaltaan ja naudanliha ei ole mitään sitkeää ja vaikeasti laitettavaa, missä luulossa olen aiemmin ollut. Ja tietysti vielä se, että eläimemme eivät ole varsinaisesti liharotuisia, mutta silti lihan maku on erinomaista. Tuttavat pääsivät ruokaa meillä maistamaan ja siitä sitten innostuimme tarjoamaan, josko joku muukin olisi kiinnostunut naudanlihastamme. Pariin otteeseen on nyt kauppaa tehty ja hyvin on kaikki sujunut.

Yhteistyökumppaniksi valikoitui Lihatrio Saarijärveltä, joka hoitaa kuljetukset teurastamolle ja lihan leikkaamisen & pakkaamisen. Meille jää "vain" lihan myyminen ja toimittaminen. Asiakkaat hakevat lihan heti tuoreeltaan tilaltamme eli toisin sanoen lihojen pitää olla etukäteen myyty. Ylimääräiset menee sitten omaan pakkaseen ja omaan käyttöön. Enää ei marketeista tule lihaa (varsinkaan jauhelihaa) ostettua, kun lähilihan makuun on päästy.

Nyt meillä taas kerätään lihavarauksia. Hiehoja lähtee ensi viikolla maailmalle ja pääsiäiseksi saadaan lihat leikattuna ja vakuumin pakattuna takaisin. Tällä kertaa olemme mainostaneet myös mahdollisuutta ostaa lihaa kauempaakin Postin termokuljetuksen avulla. Liha tulee kätevänä kylmäkuljetuksena kotiovelle asti. Jos naudanliha kiinnostaa, niin vielä on mahdollisuutta varata omansa. Hinnasto löytyy Talviasten tila Fb-ryhmästä. Tiesittekö muuten, että muualla maailmassa hiehonliha on arvostetumpaa kuin sonnien? 

Mitäs siitä lihasta sitten voisi tehdä? Jauhelihaa käytetään meillä paljon kastikkeisiin, lihapulliin, murekkeeseen, pihveihin, keittoon jne. Kokolihasta teen usein palapaistia eli pistän lihan kuutioiksi, saatan pyöräyttää pannulla ja laittaa mausteiden, sipulin, juuresten & liemen kanssa uuniin pitkäksi aikaa miedolle lämmölle. Ylijääneestä paistista on hyvä muuten tehdä seuraavana päivänä lihakeittoa. Joskus taas paistan kokonaisen paistin ja siivutan & marinoin sen vasta kypsänä. Ja fileet tietysti syödään pihveinä. Ikinä en ravintolassa ole saanut niin mureaa pihviä. Kannattaa siis testata minkälaisia eroja lihoilla on.

Loppukevennykseksi laitan vielä kuvan uusimaasta laumamme jäsenestä. Kävimme eilen hakemassa kotiin welsh corgi cardigan vauvan Haapatassun Country Beautyn eli kotoisammin Dixien. Tänä aamuna tutustuttiin "isoveikka" keskiaasiankoira Eziz Iti Asmaniin.IMG_9883.jpg