Meille tuli kylään vesirokko! Sehän tietää sitä kahden lapsen kanssa, että sairastupaa pidetään ensi viikko töiden ohessa. Tilan töistähän ei voi jäädä kotiin hoitamaan sairasta lasta, vaan molemmat hommat on hoidettava. 

Tänään päädyin sitten ruokahuollon osalta marjakiisseliin ja vispipuuroon. Ajattelin kokeilla tällä kertaa Mooseksen viljan maalaismannaryynejä speltistä. Aiemmin olen tehnyt niistä tavallista puuroa ja hyvää on ollut. Sain muuten vinkin, että niitä voi käyttää myös korppujauhon korvikkeena kakkuvuokien jauhotuksessa.

Speltti on ollut minulle ihan uusi tuttavuus, mutta hyvin on juttuun tullut. Jauhoja olen käyttänyt mm. sämpylä- ja lettutaikinoihin. Risottospeltti on muuten vielä kokonaan kokeilematta.

IMG_9384.jpg 

Kattilat porisemaan! Mansikkakiisseli on lasten ehdoton suosikki ja mansikoiden pitää nimenomaan olla kokonaisia "mollukoita".

EDIT: Jos puolukat jäi viime syksynä metsään, niin tässä ratkaisu: Anttilan tilan puolukkasurvos. Ihan parasta on sokeroitu puolukkasurvos ruskeankastikkeen & perunoiden kanssa.