Kuten kaikissa elintarvikkeita myyvissä liikkeissä, meidänkin kaupassa tulee hävikkiä. Vaikka tuotteissa on pitkät päiväykset, niin joskus ne tulevat vastaan. Alkuinnostuksessa sitä tuli varsinkin tilailtua paljon erilaisia tuotteita samalta valmistajalta, vaikka olisi varmaan ollut viisaampaa ottaa vain muutamaa tuotetta ja kokeilla menekkiä siten. Ja toisaalta vie aikaa ennen kuin ihmiset löytävät verkkokaupan.

Onneksi nämä tuotteet kuitenkin ovat sellaisia, että eivät ne heti pilalle mene, vaikka päiväys onkin vanha. Myymään niitä en pysty, mutta itse sujuvasti sitten otamme käyttöön kotikeittiössä. Maitotilalla kun ollaan, niin lettuja ja pannareita tulee paisteltua usein ja niiden kanssa uppoaa monenlaiset hillot. Sämpylöitä tulee myös leivottua ja sinne taikinaan saa uppoamaan monenlaiset jauhot, rouheet ja siemenet.

Uskokaa tai älkää, mutta suklaakin voi mennä vanhaksi! Viimeisin poisto kaupasta oli Suklaatilan herkullinen Ti-Ti nallen kaurasuklaa, joka siis maistuisi ihan siltäänkin, mutta eilen oli vieraita tulossa, niin tekaisin muutamasta levystä aivan ihanan mutakakun. Olen tykästynyt tähän Maku-lehden reseptiin, helppoa ja todella hyvää. Kyytipojaksi voi vaikka laittaa jotain hilloa ja vaniljajäätelöä. 

mutakakku%20%281%29.jpg

Nyt talvella onkin hyvä kuljettaa jäätelöä kaupasta vähän kauempaakin (meille ihan arkipäivää, kun kauppoihin on yli 30 km matkaa). Oletteko jo tutustuneet Maatalon jäätelöihin? Sivustoltamme löytyy Isontuvan Tila, missä valmistetaan oman tilan maidoista aivan upeita jäätelöitä. Ja meidän puodista kesällä pystyi ostamaan Savon tilan jäätelöitä (kunnes menin ukkosella ottamaan töpselin seinästä ja koko satsi suli). No, ensi kesänä uudet jäätelöt pakastimeen ja toivottavasti opin jotain töppäyksestäni.