Niin se aika vierähtää. Vaikka blogin puolella onkin ollut hiljaisempaa, niin tilalla ei niinkään. Vasikoita on syntynyt tasaiseen tahtiin (vielä pari tälle keväälle tulossa), kanalaan saatiin yksi tipu ja lomaillakin ehdittiin muutama päivä. Avoinmaaseutu.fi sivustolle on saatu joitain uusia tiloja mukaan & tuotteet verkkokaupassa vaan lisääntyy. Facebookin puolella muuten aloitin jokaviikkoiset arvonnat yhteistyössä tilojen ja tavarantoimittajien kanssa. Hyviä palkintoja luvassa, joten kannattaa käydä osallistumassa!

Viime viikon torstaina hain tilallemme ensimmäisen toimittajahaasteeseen tarttuneen rohkelikon. Viivi osallistui arkeemme 4 päivän ajan. Nousi aamuisin 5.45 ja pääsi kokeilemaan monelaisia töitä. Ihan ensimmäisenä navettavuorona syntyi vielä uusi vasikka (nimettiin Talviaisten Millaksi), joka on aina erikoistapaus. Viivi lypsi rohkeasti lehmiä, heilutti hankoa ja lantakolaa, ulkoilutti lampaita ja kävi kokeilemassa traktorilla ajoakin. Töiden lomassa keskusteltiin monenlaisista töihin ja muuhunkin liittyvistä aiheista. Ja tietysti syötiin hyvin! Tavallaan nyt on vuoden hiljaisinta aikaa tilalla ja ajattelin, että saakohan tästä nyt liian helpon kuvan, mutta ilmeisesti töitä tehtiin kuitenkin riittävästi.

Tässä Viivin omat mietteet tutustumisesta: "Heippa hei! Nyt toimii taas 3G-verkko, sillä olen kotiutunut Jyväskylään Talviaisten tilalta. Takana on aivan mielettömät neljä päivää. Kropassa tuntuu, että olen paiskinut fyysisiä hommia, vaikka kuulemma alkukevät on maatilalla vuoden hiljaisinta ja rauhallisinta aikaa. Tällaiselle ikänsä kaupungissa asuneelle maatilavierailu oli oikea ihmemaa ja täynnä seikkailuja. Opin viikonlopun aikana älyttömän paljon uutta ja sain konkreettisesti nähdä, millaista elämä maitotilalla nykyaikana on. Mitään leppoisaa lekottelua se ei ole, vaan todella tarkkaa ja rankkaa hommaa! Sain ilokseni osallistua melkeinpä kaikkiin maitotilan hommiin: Kolasin lehmän kakkaa niin monta kiloa, etten osaa edes laskea, lypsin lehmiä, syötin vastasyntynyttä vasikkaa ja ajoin traktorilla. Iso kiitos Talviaisten tilan koko poppoolle! Olin ihan mahtavaa! Jos edes vähän kiinnostaa mistä ruoka tai juoma sinne jääkaappiin tulee, niin menkää maatilalle tutustumaan. Monet tuottajat ottavat mielellään vastaan vieraita. Väsynein ja onnellisin terveisin, Viivi"

viivi.jpg

Viivi pesemässä Esikon utareita lypsyä varten.

Myös meille kokemus oli mukava. On aina kiva tavata uusia ihmisia ja mistäpä sitä jutunjuurta enemmän löytysi kuin lehmistä ja tästä yllättävän monipuolisesta työstä.

Muutaman muunkin kanssa on jo vierailusta sovittu eli homma jatkuu taas huhtikuussa. Haaste on tosiaan edelleen voimassa eli jos kiinnostusta on, niin ottakaapa rohkeasti yhteyttä.

IMG_9804.jpg

Lampaat kävivät ulkoilemassa. Ensi kuussa voidaankin sitten jo ruveta odottelemaan karitsoita.